Viimeistä päivää satujen maailmassa

Aika jättää Disneyland taakse - tältä erää ainakin.

Niin se aika kuluu ja onkin jo meidän viimeinen aamu Pariisissa. Päivällä oltaisiin vielä Disneylandissa ja sitten illalla matkamme jatkuisi kohti Andorraa. Olimme katsoneet reittivaihtoehtoja sinne, toinen vaihtoehto oli mennä yöjunalla Pariisista Touloseen ja sieltä jatkaa bussilla, tai yöjunalla L'hospitalet Andorraan ja sieltä jatkaa taksilla/bussilla. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon kehuttujen maisemien vuoksi. Meillä oli tarkoitus ostaa yöjunaan pakolliset paikkaliput heti Pariisiin saavuttuamme, mutta se silloin jäi. Emme halunneet jättää lippujen hankintaa illalle, joten päätimme hankkia liput RailPlannerin kautta. Jostain syystä en saanut varattua istumapaikkoja, oletin, että ehkä ne olivat loppuunmyytyjä. Ainoa vaihtoehto oli paikat kuuden hengen lepovaunusta. Tilasin siis ne. Paikkalippu lepovaunuun maksoi 21,60e/hlö. Lisäksi sovellus otti välityspalkkiota 2e/hlö, joten kaikkineen paikoille tuli hintaa 118,00e. Liput tulivat nopeasti sähköpostiin maksun jälkeen, joten aivan kätevästi paikkaliput sai sovelluksenkin kautta hankittua. Kuitenkin 10 euron välityspalkkio matkaa kohden tuntui kovalta, joten jatkossakin pyrin ostamaan liput muualta. Kun liput oli hankittu ja aamupala syöty, pakkasimme tavarat huoneestamme ja kirjauduimme hotellista ulos. Hotellilla oli matkatavaroiden säilytystilat, joten saimme vietyä tavarat sinne päivän ajaksi. Säilytys toimi niin, että pihalla erillisessä rakennuksessa oli samanlaisia lukittavia kaappeja kuin asemillakin. Kahteen sellaiseen saimme tavarat mahtumaan. Kahden euron kolikolla kaapit sai lukittua ja rahan sai takaisin kun tavarat hakee pois.

Viimein pääsimme lähtemään vielä viimeistä kertaa Disneylandiin. Suuntasimme ensimmäiseksi Studion puolelle, koska halusimme käydä siellä vielä parissa laitteessa. Portilla mieheni lippu ei toiminutkaan ja hänen piti käydä infopisteessä hakemassa uusi lippu. Me muut menimme sillä välin käymään kaupoilla. Ostin nuorimmaiselle kivan Mikki Hiiri repun kadonneen repun tilalle. Hänen mielestään se oli kyllä kiva reppu, mutta nolo kouluun kun menee kuitenkin jo neljännelle luokalle, eikä ensimmäiselle. :D Olimme vielä kaupoilla kun mieheni pääsi tulemaan meidän luokse. Hän sanoi, että infossa oli ihmetelty, miten lippu ei toiminut. Hän oli kokeillut lippua myös puiston puolelle ja sama juttu, ei päässyt sisään. Infosta hän kuitenkin sai uuden lipun viimeiselle päivälle. Ajattelimme mennä ensin Aladdinin lentäviin mattoihin, mutta lapset kokivat sen olevan liian lapsellinen. Niinpä vaihdoimme viereiseen jonoon, joka oli Crush's Coasteriin. Sinne oli 90 minuutin jonot, mutta päätimme mennä kuitenkin jonon jatkoksi. Tähän laitteeseen oli valtavat jonot jo vuonna 2015, joten oletus oli, että kun suosio on jatkunut vuodesta toiseen, on laitteen oltava hyvä. Otimme pari pulloa vettä jonoon mukaan. Mieheni ei halunnut mukaan, koska hän ei pidä vuoristoradoista. Ja niin minä ja lapset jonotimme ja jonotimme ja vielä kerran jonotimme. Ja varmasti siinä ainakin se 1,5 tuntia meni jonottaessa. Päivä oli todella lämmin ja meidän kaksi pulloa vettä meni kurkuista alas jonotuksen aikana. Ja kyllähän laite oli hyvä! Siinä mentiin sisällä hämärässä ja välille oli heijastettu pätkiä Nemoa etsimässä elokuvan hamoista. Ei nyt ehkä noin pitkän jonotuksen arvoinen ja en jonottaisi toista kertaa.

Tämän laitteen jälkeen suuntasimme kohti The Twilight Zone Tower of Terroroa kohti. Oletimme, että tähänkin olisi pitkät jonot, joten ostimme jäätelöt jonossa syötäväksi. Mieheni ei tullut tähänkään laitteeseen, vaan menin jälleen lasten kanssa. Yllättäen meidän ei tarvinnutkaan jonottaa, vaan pääsimme niin nopeasti laitteeseen, että jouduimme haukkaamaan loput jäätelöistä parilla haukkauksella. En oikein tiennyt mitä laitteelta odottaa ja minuakin jännitti kovasti. Ja niin tuntui jännittävän kahta nuorempaakin, niin kovasti he pitivät minua käsistä kiinni. Sovittiin, että istun heidän välissään ja pidän koko ajan käsistä kiinni. Vanhin ei ainakaan näyttänyt, että jännittäisi, mutta kyllä se vähän kehonkielestä näkyi. Kohta olimmekin jo menossa tämän tornihotellin hissiin. Me pääsimme eturiviin ja luvatusti pidin kahta nuorimmaista käsistä kiinni. Laitteessa ollessa ei ensin oikein tiennyt, mihin suuntaan mennään vai mennäänkö mihinkään, kunnes mentiin niin lujaa alas, että takapuoli nousi penkistä. Siinäpä oli sitten taiteileminen pitää lapsia käsistä kiinni ja samalla koittaa pitää myös penkistä kiinni. Jossain vaiheessa myös hissin ikkunat avautuivat ja koska olimme aivan ylhäällä, näkyi sieltä kauas puistoon asti. Lapset kirkuivat ja niin minäkin kun taas lähdettiin valtavaa vauhtia alaspäin. Naurussa suin poistuimme laitteesta, vaikka pieniä kauhunhetkiäkin olimme siinä tunteneet. Mikä ettei olisi voinut käydä toisenkin kerran, mutta ei heti perään.

Nyt olimme tyytyväisiä Studiolla vietettyyn aikaan ja palasimme vielä puiston puolelle. Kävimme kaupoissa ja kävimme viimein myös Ruususen linnassa. Erityisesti ihailin linnan joulukoristekauppaa. Tosin nyt jäi koristeet ostamatta. Suuntasimme Pinocchion matkoista kertovaan laitteeseen, mihin pojat eivät halunneet mennä. Sovimme, että pojat menisivät sillä välin käymään vielä kerran Star Toursilla, mutta vain kerran ja palaisivat sitten meidän luokse. Minä, mieheni ja tyttäremme kävimme Pinocchiossa. Itse pidän näistä laitteista, jotka kiertävät näitä tuttujen satujen tarinaa, kuten Lumikin, Pinocchion ja Peter Panin. Lapsia ne eivät enää niinkään tuntuneet kiinnostavan. Peter Pan jäi meiltä nyt väliin, koska sinne oli koko ajan valtavan pitkät jonot. Kun pojatkin palasivat meidän luokse, päätimme lähteä syömään. Ja tuttuun tapaan menimme mäkkärille, tämän jälkeen ei ihan heti haluta mäkkärin ruokia..

Syönnin jälkeen päätimme käydä katsomassa Disneylandin Marvel hotellia, joka oli aivan siinä lähellä. Siellä näimme Black Pantherin, Ironmanin ja kapteeni Marvelin patsaat. Hotellin edustalla oli todella rauhallista ja tuntui hassulta, että niin lähellä valtavaa hälinää oli niin rauhallista. Kun olimme käyneet patsailla, olimme kaikki sitä mieltä, että nyt oli hyvä jättää hyvästit Disneylandille ja jatkaa matkaa. Busseille mennessämme näimme vielä ystäviämme. Oli jotenkin epätodellista törmätä tuttuihin siellä, vaikka tiesimme heidän puistossa olevan. Heitimme hyvästit tältä erää, kotona nähtäisiin parin viikon kuluttua. Ja ehkäpä suunnittelisimme jälleen jotain uutta reissua.

Ja niin jatkoimme matkaa ensin takaisin hotellille hakemaan matkatavarat ja sen jälkeen takaisin Disneylandin asemalle, mistä matkasimme keskustaan. Yöjunamme lähtisi Austerlitzin asemalta ja yritin kovasti löytää parasta metroyhteyttä sinne, mutta se vaikutti kovin monimutkaiselta. Jäimme Gare de Lyonin asemalla pois jatkaaksemme sieltä toisella yhteydellä. Kuin ihmeen kaupalla törmäsimme suomalaiseen naiseen, joka tuli kysymään, tarvitsemmeko apua. Kerroimme mihin olimme menossa ja hän neuvoi, että yksinkertaisinta olisi mennä Austerlitzin asemalle kävellen, se olisi ihan lähellä ja helposti löydettävissä joen toisella puolella. Muuten pitäisi mennä monimutkaista reittiä ja vaihdella metroja ja luultavasti metrotunneleissa kävellä saman verran kuin asemien välillä on matkaa. Kiitimme neuvosta ja lähdimme kävelemään. Reitti oli tosiaan helppo ja lyhyt ja olimme hyvissä ajoin asemalla ennen junamme lähtöä. Toivoimme, että meillä olisi omassa käytössä koko lepovaunun osasto, koska tiesimme niiden olevan ahtaita ja minä toivoin voivani kirjoittaa junassa blogia, joka oli jäänyt jälkeen Disneylandissa kun olimme aamusta iltaan huvipuistossa. Ostimme asemalta evästä mukaan ja odottelimme junaan pääsyä.

Junaliput tarkistettiin ennen junaan menemistä. Menin edellä ja näytin paikkalippumme, interrail-lippuja ei tarvinnut näyttää, vaikka sitäkin tarjosin. Lähdin edellä etsimään meidän vaunua loputtoman pitkältä näyttävästä junasta. Sitten ihmettelin, kun mieheni soitti minulle. Hän ei ollutkaan päässyt lipuntarkastuksesta läpi. Palasin lipuntarkistajan luokse ja minut nähdessään hän pahoitteli, ei ollut osannut laskea viiteen ilmeisesti :D . Lähdimme uudelleen etsimään oikeaa vaunua. Pääsimme jo aika pitkälle kun huomasimme, että vaunujen numerot hyppäsivät niin, että aivan kuin meidän vaunu olisi jäänyt välistä. Palasimme takaisin niin niinhän meidän vaunu olikin jo alkupäässä. Ilmeisesti junassa oli sen vuoksi paljon vaunuja, kun juna jakaantuisi välillä eri suuntiin. Näin ainakin päättelin, kun vaunuissa lukevat pääteasemat vaihtuivat junaa pitkin kulkiessamme. Löysimme omat paikkamme ja toisella alapedillä olikin jo eräs matkustaja. Koitimme saada tavaroillemme paikat, jotta mahtuisimme myös nukkumaan. Kaksi vanhinta lapsista otti yläpedit, minä ja kuopus keskipedit ja mieheni alapedin. Keskisängyllä oli niin ahdasta, etten pystynyt istumaan. Kello oli vasta yhdeksän, mutta päätimme syödä eväät ja alkaa nukkumaan. Junassa oli kaikille tyynyt, makuupussia muistuttava lakana ja viltti. Näiden lisäksi oli vesipullot ja pieni paketti, joka sisälsi korvatulpat, unimaskin, kosteuspyyhkeitä ja pastillit. Korvatulpat tulivatkin tarpeeseen, sen verran junan kolke kuului. Lapset olivat vielä puhelimilla jonkin aikaa, mikä ei niin haitannut, kun junamme olisi meidän asemalla 8.45, joten saisimme nukkua aivan riittävät yöunet. Lapset kertoivat aamulla nukkuneensa junassa hyvin, mutta minä heräilin useaan otteeseen. Juna tuntui tekevän välillä pitkiä pysähdyksiä ja niiden aikana ilmastointi ei toiminut. Niinpä junassa oli kuuma ja olettaisin, että vaunujen irrottamisesta kuuluva kolke kuului korvatulppienkin läpi. Vähän levottomasta yöstä huolimatta yöjunissa matkustaminen on meidän mielestä järkevä tapa taittaa pitkiä välimatkoja. Tärkeintä on, että lapset saavat nukuttua hyvät unet, itse jaksaa välillä sinnitellä väsymyksen kanssa paremmin.

Näihin tunnelmiin päätän tämän kirjoituksen, seuraavassa sitten tarkemmin uudesta matkakohteesta Andorrasta.