Vihdoinkin Amsterdam!

Yöllistä jännitystä ja sateinen Amsterdam

Edellisenä päivänä olimme siis nousseet Hampurista Frankfurtiin menevän junan kyytiin. Tässä yöjunassa ei himmennetty valoja yön ajaksi ja kuulutukset kuuluttivat seuraavat pysähdykset. Nämä seikat vähän hankaloittivat nukkumista sekä tietysti hyvän asennon löytäminen oli hankalaa. Kesken parhaan unen, joskus kahden tai kolmen aikaan yöllä konnari herätti minut. Kaikilta kysyttiin matkaliput kun konnari oli vaihtunut. Unisena kaivoin puhelimeni esiin ja avasin sovelluksen. Kun yritin avata lippuni QR-koodin, tuli vain teksti, että tälle päivälle ei ole yhtään matkaa. Koitin uudelleen, sama juttu. Koitin avata lapsen lipun, edelleen sama juttu. Mieheni oli myös herätetty ja hän huikkasi, ettei lippu toimi. Koitin selittää konnarille, että en saa koodia auki ja näytin lipusta, että kyseinen matka oli lisätty lippuuni ja lippu on voimassa. Tämä ei konnarille kelvannut, vaan hän vaati nähdä QR-koodin. Hän sanoi, että antaa meille 10 minuuttia aikaa saada koodi esiin. Peloissani aloin miettiä, mitä tehdä. Konnarilla oli kaksi isoa vartijaa tai poliisia mukana ja olin aivan varma, että meidät heitetään junasta ulos, mikäli emme saa lipun koodia näkyviin. Muuta en siinä hädissäni ja unisena keksinyt, kuin lisätä sille päivälle Frankfurtista Amsterdamiin menevän matkan. Sitten sain koodin näkyviin. Mietin kyllä, että kai siihen pitäisi olla jokin muukin keino. Interrail-lippuun kun merkitään yöjunat junan lähtöpäivälle ja suoran yöjunan ei kuuluisi viedä seuraavaa matkustuspäivää. Tämä ei nyt meille ollut ongelma, koska meillä oli koko kuukauden jatkuva lippu, mutta mitä jos meillä olisikin ollut vaikka 15 matkustuspäivää eikä aikomusta käyttää matkustuspäivää. Konnarin antama 10min venyi vähän pitemmäksi ja tyytyväisenä hän skannasi lippuni. Sitten hänellä välähti, kyseessä oli interrail-lippu, globaali sellainen. Lasten lippuja ei tarvinnut näyttää. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis meidän kohdalta, mutta jännityksen vuoksi oli vaikea nukahtaa uudelleen. Heräilin vähän väliä ja näin jollain asemalla vähän ennen Frankfurtia auringon nousevan. Jospa kuitenkin olisi edessä hyvä päivä.

Saavuimme Frankfurtiin seitsemältä aamulla. Lapset olivat nukkuneet aivan ok, mutta unisina nousimme junasta pois. Kasvot tuntuivat hikisiltä maskin jäljiltä ja kurkku kuivalta. Meillä oli vain parikymmentä minuuttia aikaa vaihtaa Amsterdamiin menevään junaan ja jokin aika siitä meni etsiessä tieto oikeasata raiteesta ja sille raiteelle pääsemisestä. Kyseessä oli melko iso asema. Juna olikin jo odottamassa ja laitoimme maskit takaisin kasvoille ja lähdimme etsimään junasta vapaita paikkoja. Jälleen paikoille oli hyvin merkitty varatut paikat, joten etsiminen oli helppoa. Vapaita paikkoja vai ei kauhean paljon näyttänyt olevan. Yhdestä vaunusta löysimme kolme kuuden penkin osastoa. Niistä yksi näytti olevan vapaana, joten menimme siihen. Siinä olikin mukava omassa rauhassa istua, kolme penkkiä osaston kummallakin puolella ja pöytä välissä. Lapset pelasivat korttia, olivat puhelimilla ja nukkuivat. Nukuin jonkin aikaa itsekin. Matka kesti noin 4,5 tuntia. Ilma oli pilvinen ja sääennuste lupaili vesisadetta Amsterdamiin. Toivoimme kovasti ennusteen olevan väärässä. Söimme aamiaiseksi edelliseltä illalta jääneitä eväitä ja mies päivitteli junan kallista kahvia, 3,5e mukillinen.

Saavuttuamme Amsterdamiin, veimme laukut säilytyslokeroihin. Siellä oli täyttä ja vapaiden lokeroiden löytyminen oli äärimmäisen vaikeaa. Sitten huomasimme, että eräs nainen oli ottamassa omia tavaroitaan pois, joten jäimme hänen taakseen odottamaan, että saisimme sen lokeron. Tunnollisina jonottajina seisoimme siinä hänen takanaan, kun joku syöksyi sivustalta ohitsemme ja nappasi lokeron. Tuumasimme, että näköjään pitää olla vähän röyhkeä. Kun seuraava oli hakemassa omia tavaroitaan pois, linnoittauduimme hänen ympärilleen, jotta kukaan ei tällä kertaa syöksyisi ohitsemme. Tämä onnistui ja saimme lokeron ja toisen melkein heti perään. Toiseen lokeroon saimme kaikki muut lasten laukut, mutta isoimmalle jäi reppu selkään. Mieheni matkalaukku myös laitettiin lokeroon, mutta ei sinne juuri muuta sitten mahtunutkaan. Yhden lokeron hinta oli ensimmäiseltä vuorokaudelta 11 euroa, joten budjettimatkustajina emme raskineet ottaa kolmatta lokeroa. Niinpä minulle jäi rinkka selkään, miehelleni ja vanhimmalle lapselle jäi reput.

Minä halusin nähdä Anne Frankin talon ja lähdimmekin ensimmäisenä suunnistamaan sitä kohti. Matkalla sinne, vanhin lapsista huomasi jalkapallotarvikkeita myyvän kaupan. Heti oven vieressä näkyi olevan Jari Litmasen paitoja. Kiersimme kauppaa ja poika päätyi ostamaan kyseisen paidan. Myyjä sanoi sen olevan erikoispainos, koska Litmanen on edelleen suosittu ja tunnettu Alankomaissa. Tyytyväinen oli poika ostokseensa, jalkapalloilija itsekin. Sitten jatkoimme matkaa. Pysähdyin välillä ottamaan kuvia kanavista ja silloista, sekä Amsterdamille ominaisista taloista. Kuvattavaa olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta sää muuttui pilvisemmäksi ja alkoi jo tihuuttaa vettä. Pääsimme Anne Frankin talolle, missä hiljennyimme hetkeksi miettimään tämän tytön tarinaa. Taloon sisään emme päässeet, koko viikolta liput oli jo loppuunmyyty. Sisällä olisi ollut mielenkiintoista käydä, mutta pääsimmepä kuitenkin käymään tällä talolla.

Lapsilla alkoi olla nälkä ja päätimme lähteä etsimään ruokapaikkaa. Pizza ei käynyt, halusivat käydä Subwaylla. Lähdimme siis sitä etsimään. Etsimme ja etsimme, kävelimme pitkin katuja ja alkoi sataa koko ajan enemmän ja enemmän vettä. Lopulta päädyimme takaisin asemalla löytämättä Subwayta. McDonalds oli siinä lähellä, joten kävimme siellä syömässä ja pitelemässä sadetta samalla. Mietimme, miten jatkaisimme. Halusimme kaupunkia nähdä, mutta sade ei näyttänyt hellittävän, vaan välillä satoi aivan kaatamalla. Päätimme lopulta mennä kanavaristeilylle. Tunnin kestävä kierros maksoi meiltä 60 euroa, mikä tuntui kovalta hinnalta, mutta kun pohdimme vaihtoehtoja, joko veneellä kiertelyn, kävelemisen tai pois lähtemisen välillä, päädyimme kuitenkin menemään veneellä. Kierrokselle oli saatavissa audio-opastus muutamille kielille, englanti meille paras vaihtoehto. Ja niin lähdimme kiertämään pitkin Amsterdamin kanavia. Opastuksesta kuulimme, mikä oli kaupungin vanhinta osaa ja miten kaupunkia laajennettiin merelle päin. Kuulimme, että talot saivat olla korkeintaan kuusi metriä leveitä, minkä vuoksi katukuva on erikoisen näköinen yhteen rakennettujen kapeiden talojen värittämä. Talojen yläosassa on koukkuja, erilaisia eri aikakautena rakennetuissa taloissa, joiden avulla tavaroita saatiin nostettua sisään hinaamalla ikkunoiden kautta. Tämä sen vuoksi, koska talot olivat niin kapeita. Koitin napsia kuvia, mutta ei se oikein tahtonut onnistua veneen märkien ikkunoiden läpi. Kierros oli mielestämme hyvä, etenkin kun vettä satoi koko kierroksen ajan, oli tämä parempi kuin kastua entisestään ulkona. Kierroksen jälkeen aloimme valmistautua lähtemään pois Amsterdamista.

Olimme varanneet yöksi hotellin Brysselistä. Koska seuraavana päivänä ajattelimme olla Pariisissa, saisimme matkaa lyhemmäksi ja Brysselissä oli edullisemmat hotellit kuin Amsterdamissa. Lähdimme Amsterdamista puoli seitsemän aikaan ja junamatka kesti lähes kolme tuntia. Valitsimme sellaisen junan, johon ei tarvinnut paikkalippuja. Istuimme junaan ja ihmettelimme vähän kun vaunussamme oli todella reilusti tilaa. Kun konnari tuli tarkistamaan lippuja, huomautti hän meidän istuvan ensimmäisessä luokassa. Ymmärtäväisesti hän ohjasi meidät toiseen luokkaan, koska emme olleet huomanneet asiaa, missään ei lukenut, että kyseessä oli ensimmäinen luokka. Istuimet vain olivat punaiset ja leveämmät kuin kakkosluokan siniset istuimet. Paikkojen löytäminen ei sitten ollutkaan aivan helppoa. Hajapaikkoja kyllä löytyi, mutta vierekkäisiä paikkoja oli vaikea löytää. Aikamme kuljettua pitkin heiluvia vainuja, löysimme paikat. Lapset kaivoivat puhelimet esiin ja me aloimme mieheni kanssa katsomaan, miten pääsemme asemalta hotellille. Kävikin niin helposti, että Brysselin pohjoiselta asemalta oli vain 500 metrin matka hotellille ja tämä juna meni sen aseman kautta.

Saavuimme Brysseliin noin puoli kymmenen aikaan illalla ja lähdimme suunnistamaan hotellia kohti. Naapurusto ei vaikuttanut kovinkaan mukavalta ja halusin päästä nopeasti hotellille. Mieheni käveli edellä suunnistaen, lapset hänen perässään ja minä viimeisenä varmistaen, että lapset pysyivät mukana, eikä kukaan varastaisi heiltä mitään. Onneksi matka ei ollut pitkä ja löysimme sinne ihan helposti. Helpotuksesta huokaisten hoidimme sisäänkirjautumisen, joka onnistui hyvinkin nopeasti. Yksi yö Hotel Albergossa maksoi 104,14 euroa sisältäen 4,24 euroa kaupunkiveroa. Sillä sai perushuoneen, missä oli kolme yhden hengen vuodetta sekä yksi parivuode. Mieheni lähti etsimään meille syötävää ja minä paimensin lapsia suihkuun. Vanhin kävi ensimmäisenä, mutta tuli jonkin ajan päästä pois sanoen, ettei suihkussa voinut käydä kun sieltä tuli vain kylmää vettä. Minä menin seuraavana ja niin vain oli, että suihkusta tuli vain jääkylmää vettä, vaikka kuinka väänsi hanan kuumalle ja valutti vettä. Loppujen lopuksi pesin hiukseni pää alaspäin roikottaen. Suihkun alle en pystynyt menemään. Sitten oli tyttären vuoro käydä pesulla ja sieltä kuului vaimeita kiljahduksia kun yritti peseytyä kylmällä vedellä. Mieheni palasi kaupungilta tyhjin käsin, kaikki paikat olivat jo menneet kiinni. Sitten oli hänen vuoro mennä suihkuun. Hän sanoi tullessaan sieltä pois, että miten niin kylmää vettä, sehän oli lähinnä kuumaa. Luulin hänen vitsailevan, mutta samaa sanoi nuorimmainen käytyään myös pesulla. Näköjään vettä piti valuttaa vähän pitempään. En kuitenkaan jaksanut enää mennä uudestaan suihkuun, vaan laitoimme koko porukka nukkumaan. Oli ihanaa ojentautua sänkyyn edellisen yön kippurassa nukkumisen jälkeen