6. interrail-päivä (11.6.2019) Ensimmäinen kokonainen päivä Lontoossa

Kiertelyä, yllätyksiä ja lasten hymyjä

Heräsimme uuteen aamuun Lontoosta. Oli mukavaa vaihtelua nukkua hotellissa jonkin kulkuvälineen sijaan. Hotellissa tarjoiltiin aamupala, joka oli ihan ok. Tarjolla oli leipää ja leikkeleitä, muroja, mysliä, mehua, kahvia ja tietenkin teetä. Mitään lämmintä ei ollut tarjolla, mutta kyllä tälläkin sai vatsan täyteen, jotta jaksamme kiertää pitkin Lontoota. Tapasimme ystävämme juna-asemalla. Päätimme kuitenkin junan sijaan mennä alkumatkan bussilla, koska kaksikerroksinen bussi olisi kuitenkin hyvin Lontoomaista, vaikka bussit eivät vanhan mallisia olekaan. Hyppäsimme bussiin, leimasimme itsemme mennessä matkakortilla sisään ja menimme bussin yläkertaan. Siellä olikin etupenkit vapaana, minne lapset ryntäsivät. Voi apua, miltä liikenne sieltä katsottuna näyttikään, autoja ajettiin väärällä puolella, muutaman kerran hämmennyimme, onko vastaantulevan auton ratissa lapsi kun emme olleet tottuneet autoissa ratin olevan oikealla puolella. Ja pieni paniikki meinasi ehtiä tulla kun bussi lähti liikenneympyrässä väärään suuntaan! Täällä en pystyisi autolla ajamaan, kaikki reaktiot menisivät aivan väärin päin. Jäimme bussista pois ja samalla leimasimme jälleen matkakortin ja jatkoimme matkaa metrolla. Tarkoituksenamme meillä oli suunnata ensimmäisenä Hyde Parkiin, joten katsoimme reitin Hyde Park Cornerin metroasemalle. Sinne päästyämme lähdimme kuitenkin asemalta väärään suuntaan. Väärään suuntaan ainakin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, mutta päädyimmekin vähän eri suuntaan. Päädyimme nimittäin Hyde Parkin ja Green Parin kulmaukseen aukiolle, missä oli esimerkiksi Wellington Arch sekä Australian ja Uuden-Seelannin sotamuistomerkit. Olimme olleet aukiolla vähän aikaa, kun huomasimme univormupukuisia ratsastajia. Ratsastajien univormut näyttivät samalta kuin kuvista näkemilläni palatsin vartijoilla. Arvelimme, että ratsastajat olivat matkalla vahdinvaihtoon tai johonkin muuhun seremoniaan ja lähdimme samaan suuntaan. Kävelimme Constitution Hilliä pitkin kohti Buckinghamin palatsia.

Palatsin lähstöllä oli jo paljon porukkaa, joten mekin jäimme kadun laitaan seuraamaan tapahtumia. Kaikki eteni paljon hitaammin kuin olin ajatellut ja lapset jo valittivat, että on tylsää. Välillä ohitsemme ratsasti joukko univormupukuisia miehiä ja jonkin ajan kuluttua jonkinlainen soittokunta. Kuului käskyhuutoja ja väkeä pakkautui palatsin portin luokse enemmän ja enemmän. Siellä oli kuitenkin niin paljon porukkaa, että me päätimme jäädä vähän syrjemmälle. Aikaa kului ja jossain vaiheessa väkijoukko alkoi hajaantua ja niin myös mekin lähdimme, ei ilmeisesti ole enää mitään nähtävää. Olihan se hienoa nähdä univormuihin pukeutuneita ratsastajia, mutta meidän mielestämme olimme paikalla liian kauan, siihen ei nähnyt mitä linnan pihalla tapahtui ja väkijoukon määrästä päätelleen, meidän olisi pitänyt olla siellä paljon aiemmin jos olisimme halunneet päästä hyville paikoille ja siten olisimme joutuneet olemaan siellä myös paljon pitempään. Lähdimme jatkamaan matkaa The Mallia pitkin palatsilta poispäin. Jossain vaiheessa käännyimme St. James's Parkiin, jonka läpi kävelimme kohti Westminster Abbeyta. Olisi ollut ihanaa käydä siellä sisällä, olin katsonut telkkarista prinssi Williamin ja Catherinen häät sekä monia muita tilaisuuksia, jotka olivat sijoittuneet kyseiseen kirkkoon. Pääsylippu kirkkoon kuitenkin on sen verran kallis ja kun vähän yllättäen olimme päätyneet kirkolle, en ollut ehtinyt selvittää, mihin aikaan olisi jumalanpalvelus, jonka aikaan kirkkoon pääsisi maksutta. Lapsia tosin ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kirkkoon meneminen, joten jatkoimme matkaa kohti Big Beniä. Mutta mikä pettymys! Kellotorni oli pressuilla peitettynä, koska sitä oltiin korjaamassa. Eli pitää joskus palata Lontooseen. Näimme parlamenttitalon ja sen lähistöllä olevia mielenosoittajia brexitin puolesta ja sitä vastaan. Mielenosoittajia oli silloin ainakin vain muutamia kyltteineen ja tilanne oli hyvin rauhallinen. Hetken mietimme London Eyen kyytiin nousemista ja kävelimme jo sitä kohti, kunnes näimme pitkät jonot ja kun jälleen lippujen hinta tulee isolle porukalle melkoiseksi, pääsimme suunnata metroasemalle ja nyt mennä Hyde Parkiin.

Hyde Parkiin päästyämme päätimme syödä ruuan puiston reunamalla olevalla ravintolassa. Syönnin jälkeen lähdimme kävelemään puistossa, kun alkoi sataa vettä. Sade ei kuitenkaan kauaa kestänyt ja meillä oli varalta takit mukana. Näimme joutsenia ja polkuveneitä puiston keskellä olevalla lammella. Lapset olisivat halunneet kovasti käydä ajamassa polkuveneillä, mutta veneiden märät penkit eivät nyt oikein houkuttaneet ja vielä olisi tarkoitus käydä useammassa paikassa tälle päivälle, joten lupasimme tulla joku toinen päivä uudelleen. Seuraavaksi suuntasimme puistossa olevalle prinsessa Dianan muistomerkkinä olevalle purolle, missä lapset saivat kahlata vedessä. Puro kiersi kaulakorun tyylisesti ympäri hieman mutkitellen. Tykkäsin. Ja lapset tykkäsivät. Kerroin heille lyhyesti Dianasta ja siitä, että hän piti todella paljon lapsista ja sen vuoksi oli mukavaa ja sopivaa, että lapset (ja miksei aikuisetkin) saivat kahlata purossa. Vietimme siinä jonkin aikaa, kunnes jatkoimme jälleen matkaa. Tarkoitus oli seuraavaksi löytää Peter Panin patsas. Lapset lähtivät innoissaan etsimään patsasta ja isommat lapsemme muistelivat, kuinka olimme Pariisissa neljä vuotta aiemmin etsineet Vapaudenpatsasta. Tämä puisto oli niin iso, että näytimme suunnan, mistä päin patsaan pitäisi löytyä ja emme antaneet lasten mennä niin nopeasti, että eivät olisi meidän näkökentässämme. Lopulta kuului lasten huudahdus, täällä, patsas löytyi! Ja eiköhän löytäjä ollut sama kuin Pariisissakin, vanhin muksuistamme. Lapset olivat hyvillään kun saivat puistossa juoksennella ja purkaa energiaa. 

Peter Panin patsaalta matkamme jatkui kohti Italian Gardensia, upeaa osaa puistosta. Katselin ympärilleni ja aistin rauhaa, joka puistossa vallitsi. Tämä ei kuitenkaan ollut ehkä niinkään lasten mieleen, jotka kovasti jo halusivat jatkaa matkaa. Seuraavaksi päädyimme vahingossa leikkipuistoon, joka oli myös rakennettu Dianan muistoksi. Siellä oli kaikkea kivaa monen ikäisille lapsille ja aika siellä kului ihan huomaamatta. Lasten leikkiessä myös vanhemmat saivat hetken istahtaa ja hengähtää. Leikkipuistosta matkamme jatkui Kensingtonin palatsille. Kiertelimme hetken sen lähistöllä, mutta koska vielä oli yksi lasten ykköskohteista koko kaupungista näkemättä, he halusivat jo malttamattomasti jatkaa matkaa. Viimeinen kohteemme vaati pienen matkan metrolla. Päivämme nimittäin huipentui Hamleys lelukauppaan. Siellä oli seitsemässä kerroksessa leluja, aivan taivas lapsille. He ryntäilivät kerroksesta toiseen niin, ettei meinattu perässä pysyä. Kaupassa oli lelujen esittelijöitä, jotka saivat meillekin kaupattua taikurinvälineitä ja vähän kaikkea muutakin. Vähän hirvitti, kun reppumme oli jo melkoisen täynnä..  Lapset olivat niin onnellisia lelukaupassa kierrellessään, että itsekään ei voinut muuta kuin hymyillä. Nyt ei olisi enää kiire mihinkään, voisimme rauhassa kierrellä ja katsella.

Kun olimme saaneet neuvoteltua ostokset suurin piirtein lompakolle sopiviksi ja reppuihin sullottaviksi oli aika palata hotellille nopeinta reittiä pitkin. Olimme nähneet paljon, kävelleet useita kilometrejä ja niinpä hotellille päästyämme rysähdimme sänkyihin. Lapset vielä testasivat vähän aikaa uusia taikurinvälineitä, kunnes hekin nukahtivat hyvillä mielin. Seuraavana päivänä olisi luvassa lisää kiertelyä.