5. päivä Italiassa (10.6.2017) automatka Roomasta maaseudulle

Autonvuokraus, joka antoi aivan uuden merkityksen sanoille "tai vastaava" ja siirtyminen maaseudun rauhaan.

Tänään jättäisimme Rooman ja suuntaisimme Toscanassa sijaitsevaan pieneen Castiglion Fiorentinon kaupunkiin, missä meitä odottaisi huvila uima-altaineen. Illalla olimme jo pääosin pakanneet tavaramme ja aamupalalle mennessä kävimme pyytämässä hotellin respaa tilaamaan meille kyydin lentokentälle. Sieltä noutaisimme vuokra-auton, jolla jatkaisimme matkaa. Sitä ennen kävimme vielä aamupalalla ja hoidimme loput pakkaamiset. Tunnelma oli vähän haikea, Rooma oli ollut ihana, mutta myös innostunut, paljon olisi vielä nähtävää ja uima-allas houkuttelee pulahtamaan, koska jälleen on todella lämmin päivä.

Olimme vuokranneet auton netin kautta. En muista, mitä yhtiötä käytimme, mutta kyseessä oli kuitenkin kansainvälinen vuokrausfirma. Olimme päättäneet noutaa auton lentokentältä, jotta pääsisimme mahdollisimman kätevästi pohjoista kohti, eikä tarvitsisi Rooman kaupunkialueella seikkailla. Hotelli järjesti kuljetuksen hienosti ja pääsimme vaivattomasti lentokentälle. Siellä oli selkeät opasteet autonvuokrausfirmojen luukulle ja sinne mekin pakkauduimme monien muiden lisäksi. Otimme vuoronumeron ja jäimme odottamaan omaa vuoroamme. Jonkin aikaa saimme odottaa, kunnes tuli meidän vuoromme. Paperityöt saatiin helposti tehtyä ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Alfa Romeo tai vastaava odotteli jo meitä jossain. Virkailija antoi autonavaimet ja ohjeet apumiehelle, joka lähti saattamaan meitä autoamme kohti. Parkkihallissa etsimme katseellamme, mikä mahtaisi olla meidän automme. Sitten pysähdyimme meille osoitetun auton kohdalle. Ei se ihan Alfa Romeo ollut, eikä minun mielestäni edes vastaava. Meille annettiin vanha ja pieni Volkswagen Golf. Eikä tosiaan edes mikään farmarimalli. Yksi matkalaukku mahtui takakonttiin ja kaksi lasten istuinkoroketta nippa nappa takapenkille. Siinä epätoivoisena mietin, että mitäs nyt tehdään. Sanoin meidät autolle saattaneelle miehelle anteeksi pyydellen, ettei tämä oikein käy, meitä on viisi henkilöä ja kasa laukkuja, varauksen mukaan kaikki pitäisi autoon mahtua. Mies itsekin tuumasi, ettei tämä nyt taida olla meille sopiva. Hän pyysi meitä odottamaan autolla ja lähti takaisin toimistolle. Mies palasi luoksemme meitä palvelleen virkailijan kanssa, joka kysyi tiukasti, mikä on vikana. Pahoitellen kerroin, että olimme varanneet auton, johon sopisi viisi henkilöä ja kolme isoa matkalaukkua sekä pieniä matkalaukkuja lisäksi ja tähän autoon emme mahtuisi. Nainen käski meidän odottaa ja meni toimistolle. Toimistolta oli isot ikkunat parkkihalliin ja näimme hänen juttelevan jonkun miehen kanssa. Kädet heiluivat ja välillä meitä osoiteltiin ja taas kädet heiluivat. Mitähän tästä oikein tulisi, pohdimme. Viimein nainen tuli takaisin, puhui jotain meitä auttaneelle miehelle italiaksi ja käski meitä seuraamaan häntä. Nyt meidät vietiin toisen auton luo, nyt kyseessä oli Fiat Doblo. Sitten nainen katsoi minua tylysti ja kysyi, joko nyt kelpaa. Nyökkään ja kiitän italiaksi takellellen. Tähän ainakin mahtuisimme, vaikka ei se odotuksia vastannut. Pakkasimme auton ja hyppäsimme kyytiin ja aloimme lähteä parkkihallista. Kyseessä olikin aivan uusi auto, sillä oli mittarin mukaan ajettu vain joitain kymmeniä kilometrejä.

Seikkailimme parkkihallista ulos ja sitten etsimään oikeaa tietä. Minä en rattiin suostunut, mieheni saisi hoitaa ajamisen. Hän siinä ihmetteli, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Takapenkiltä kuului nuorimmaisen ohjeet: nollasatasata, sieltä löytyy kaikki. Onneksi liikkeellä ei ollut paljon porukkaa, saimme tutkia rauhassa kylttejä ja löysimme oikean tien. Nyt voisi vähän hengähtää, oli aika jännittävä aamupäivä takana. Tässä vaiheessa ilmoitan arvioitua saapumisaikaa huvilan vuokraajalle. He lupasivat olla huvilalla meitä odottamassa kun saapuisimme paikalle.

Kun aloimme lähestyä päämääräämme, maisemat alkoivat olla kumpuilevia, juuri sellaisia, kuin olin kuvitellutkin ja kuvista nähnyt. Kukkuloiden päälle oli rakennettu kyliä ja alavilla mailla oli peltoja. Ei olisi enää pitkä matka huvilalle ja meitä alkoi jännittää, löytäisimmekö paikan ja vastaisiko se odotuksia vai olisiko sekin "tai vastaava". Huvila ei ollut kaupungin keskustassa, vaan sinne ajettiin pienempää tietä pitkin. Paikka kyllä erottui kun ajoimme oikeaa tietä, ainakin ulkoisesti se näytti samalta kuin kuvissa. Huvilan pihalla näytti olevan porukkaa, ystäviämme, joiden kanssa vuokrasimme huvilan, ei näkynyt vielä. Kun ajoimme pihaan, kaksi naista lähestyi meitä. Toinen esittäytyi huvilan vuokraajaksi ja toinen hänen ystäväkseen, joka oli tullut tulkiksi, koska vuokraemäntä ei puhunut englantia juurikaan. Vuokraemäntä oli suloinen nainen, Lucia nimeltään ja hänen miehensä Luigin kanssa asuvat vähän matkan päässä, jos tarvitsisimme jotain. Kierrämme huvilan heidän kanssaan, alakerrassa oli keittiö ja olohuone sekä pesuhuone, sekä varaston kaltainen huone, missä oli pyykinpesukone. Keittiöstä pääsi takapihalle ja siellä oli pyykkinaruja. Yläkerrassa oli kolme makuuhuonetta, joista kahdessa oli parveke. Isoimman makuuhuoneen parvekkeelta avautui näkymät kaupungille ja ne näkymät saivat minulle kyyneleen silmäkulmaan, näkymä oli niin kaunis. Kun me kerran olimme ensimmäisenä huvilalla, omimme kyseisen makuuhuoneen. Lapsille oli huoneessa sängyt neljälle kahdella kerrossängyllä, sielä ei ollut parveketta. Myös yläkerrassa oli pesuhuone ja siellä kylpyamme. Sitten siirryimme ulos ja uima-altaalle. Meille kerrottiin, että se olisi yksin meidän käytössä, muita ei tule altaalle vierailumme aikana. Allas oli iso! Sen reunoilla oli aurinkotuoleja ja vähän kauempana näkyi riippumatto. Pihalla oli myös pöytäjalkapallopeli sekä lentopalloverkko, ruokailuryhmä ja tiilistä tehty ulkogrilli. Aivan upeat puitteet lomalle siis!

Kuulimme vuokraemännältä, että vierailumme ajaksi oli luvattu tavallista lämpimämpää säätä ja heidän kaupungissaan järjestetään keskiaikaiset juhlat ja siihen liittyen olisi erilaista ohjelmaa luvassa. Tuntui, että matkan ajankohta osui sitten ihan loistavaan saumaan. Vuokraemäntä seurueineen alkoi tehdä lähtöä, sovimme, että maksu hoidetaan seuraavana päivänä. Ystävämmekin saapuivat huvilalle ja lapset jo malttamattomina odottivat uimaan pääsyä. Huvilalla oli joitain uimaleluja, mutta miehet lähtivät kauppaan ostamaan lisää kellukkeita, kaikki lapset eivät vielä osanneet uida. Kellukkeille olisikin tarvetta, allas oli yllättävän syvä. Minä olen 160cm pitkä ja minulla ylsi varpaat kurkottamalla altaan pohjaan. Vesi oli lämmintä, täällä tulisimme varmasti viettämään aikaa.

Tänään emme muuta tehneet, kuin asetuimme taloksi, kokkasimme ja uimme. Ihanan rentouttavaa ja maisemissa sielu lepäsi. Aivan kuin kotiin olisi tullut.