4. päivä Italiassa (9.6.2017) Viimeinen päivä Roomassa

07.11.2021

Vähän patikointia, näköalapaikkoja ja bussiajelua

Perjantai ja meidän viimeinen päivä Roomassa, ennen kuin siirtyisimme hieman pohjoista kohti. Päivä vaikuttaisi jälleen aurinkoiselta ja lämpimältä. Edellisenä päivänä saimme hyvin kierrettyä nähtävyyksiä, mutta vielä jäikin paikkoja nähtäväksi. Tuohon aikaan olimme katsoneet Medicien suvusta kertovaa sarjaa ja halusimme nähdä suvulle kuuluneen talon Roomassa.

Niinpä aamupalan jälkeen suuntasimme ensin Piazza del Popololle. Aukiolla ei ollut paljoa porukkaa ja siinä olikin mukava istuskella ja ihastella obeliskia sekä aukion suihkulähteitä. Sitten lähdimme aukion reunalta kiipeämään Pincho kukkulalle. Sieltä löysimme upean paikan ihastella näkymiä Roomaan ja kohti Pietarin kirkon kupolia. Medicien huvilalle ei päässyt, sinne oli portit kiinni. Mutta ei se loppujen lopuksi haitannut, olimme löytäneet mukavan ja rauhallisen paikan. Kävelimme rauhallisesti eteenpäin, kunnes tulimme paikkaan, joka vaikutti jotenkin tutun näköiseltä. Kun pääsimme vielä vähän eteenpäin, tajusimme olevamme espanjalaisten portaiden yläpäässä. Sehän olikin listalla nähtävistä paikoista! Laskeuduimme kuuluisat portaat alas väen tungokseen. Ilma oli todella lämmin ja aloimme jo kaipailla varjoisaa paikkaa. Jäätelöä teki mieli, ihanaa italialaista gelatoa, mutta emme löytäneet paikkaa, missä olisi voinut sisätiloissa syödä jäätelöä, joten sorruimme McDonald'siin tauolle. Se tuntui melkein synniltä ihanan ruuan ja jäätelön maassa.

Tauon jälkeen hyppäsimme turistibussin kyytiin ja matkasimme Santa Maria Maggioren basilikalle. Muistin käyneeni siellä 12 vuotta aiemmin ollessani omalla ensimmäisellä interrail-matkallani Roomassa. Ja kyllähän se oli yhtä hieno kuin muistinkin. Basilikassa vierailun jälkeen nousimme jälleen turistibussin kyytiin ja kiersimme sillä Roomaa. Ohitimme jälleen Circus Maximuksen ja Colosseumin sekä kaupungin vanhimpia raunioita Largo di Torre Argentinalla. Olimme kävelleet monena päivänä aika paljon lämpimässä säässä, joten enää ei kävely innostanut. Niinpä istuskelimme bussin kyydissä ihailemassa vielä Roomaa ennen kuin palasimme hotellille.

Hotellilla olimme hetken, ennen kuin palasimme vielä pimeän jo tultua Pietarin kirkon kulmille ihastelemaan paikkoja iltavalaistuksessa.

Italia oli näyttänyt meille tähän asti kaikki parhaat puolensa, lämmintä säätä, ihanaa ruokaa, suussa sulavaa jäätelöä (jota olimme syöneet joka päivä), kulttuuria ja historiaa. Varmasti olisi vielä ollut paljon paikkoja nähtävänä, mutta tyytyväisin mielin aloimme lopetella lomamme Rooman osuutta. Seuraavana päivänä olisi aika noutaa vuokra-auto ja siirtyä kohti Toscanaa. Sitä ennen nukuimme vähän heikomman yön kun ilmastointilaite tiputteli vettä. Säädimme laitetta pienemmälle, mutta sitten tuli kuuma. Nämä on kuitenkin pieniä asioita, eikä hymyä ihan helposti saa meidän huulilta pyyhittyä, ei edes vähän huonosti nukuttu yö.

Käytämme evästeitä mahdollistaaksemme verkkosivustomme asianmukaisen toiminnan ja turvallisuuden sekä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen.

Edistyneet asetukset

Voit muokata evästeasetuksiasi täällä. Ota käyttöön tai poista käytöstä seuraavat kategoriat ja tallenna valintasi.