4. matkustuspäivä (8.6.2015) Frankfurt ja Pariisi
Tämä olisi se päivä, kun viimeinkin pääsisimme Disneylandiin ja hotelliin nukkumaan, eikä tarvitsisi seuraavana päivänä lähteä mihinkään. Kuinka ollakkaan, kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja tämä ei ole se päivä, jota mieluiten reissustamme muistelen.
Saavuimme siis aikaisin Frankfurtiin, noin puoli kuuden aikaan aamulla. Olimme katsoneet, että vähän ennen seitsemää lähtisi juna Pariisiin ja olisimme siellä hieman ennen klo 11. Jäisi vielä hyvin aikaa käydä Disneylandissä. Paikkalippuja kyseiseen junaan olin yrittänyt turhaan hankkia jo aiemmin. Konnari ohjeisti hankkimaan liput Frankfurtin aseman lipunmyynnistä. Päästyämme perille huomasimme, että lipunmyynti aukeaisi vasta klo 7.00 ja juna olisi siihen mennessä jo lähtenyt. Kävimme lippuautomaatit läpi, ei onnistunut. Kokeilimme puhelimella netin kautta, ei onnistunut. Koitimme vielä laiturilta konnarilta, mutta ei onnistunut. Juna lähti ja me jäimme asemalle. Katsoimme aikataulusta, että junia menee kuitenkin aika tiheään, joten ei ole syytä vaipua epätoivoon, ei muuta kuin takaisin lipunmyyntiin ostamaan paikkaliput.
Hyvät uutiset: saimme liput Pariisiin menevään junaan. Huonot uutiset: saimme liput vasta klo 13.00 lähtevään junaan, joten perillä olisimmekin vasta klo 16:50. Ja vielä lisää huonoja uutisia, paikkaliput maksoivat 65,00€! Siis mitä ihmettä! Vaihtoehtoja ei tuntunut olevan, joten nieleskellen varasin liput. Kolme peräkkäistä yötä junassa alkoi tuntua ja ei ollut itku kaukana kun mietimme, mitä tekisimme neljä tuntia odotellessa. Katsoimme rauhallisen paikan, johon istuimme ja mietimme. Lapset halusivat nukkua ja katsoimme siistin kohdan, mihin levitimme makuualustan, tytär sujahti makuupussiin ja ei mennyt kuin hetki kun hän nukkui jo. Vanhin lapsista oli sillä välin jo ehtinyt nukahtaa penkille. Nuorimmaisen otin syliin ja siihen hän nopeasti nukahti. Meneehän se aika näinkin. Mieheni lähti etsimään evästä, jotta saisimme syötyä aamupalan. Intoa kaupungille lähtemiseen ei ollut, sen myönnän suoraan.
Kun lapset alkoivat heräillä, kiersimme vähän asemaa. Aika kului hitaasti, mutta kului kuitenkin. Asemalla oli pienoismalli junaratoineen, nappia painamalla juna lähti liikkeelle. Sitä lapset jaksoivat aika pitkään seurata.
Näin saimme ajan kulumaan ja viimein oli aika siirtyä junaan. Hymy oli jo herkässä, olimmehan jaksaneet sen raskaimman osuuden päivästä ja matka jatkuisi ihanaan paikkaan.
Juna kiiti pitkin Saksaa ja Ranskaa melkoista haipakkaa ja pysähdyksiä ei juuri ollut. Junassa vielä torkuimme ja katselimme maisemia. Maaseutua näkyi paljon ja lapset keksivät valkoisiin muoveihin käärittyjen heinäpaalien olevan dinosaurusten munia. Lehmiä myös näkyi. Lasten silmin maailma junan ikkunasta vaikutti erittäin kiinnostavalta.
Viimein pääsimme perille. Tiesimme, että myöhemmässä vaiheessa hankkisimme metrokortit, joihin tarvittaisiin passikuva. Minulta passikuva puuttui ja kävin ottamassa sen juna-asemalta kuva-automaatista. Ensimmäinen kerta kun sellaista kokeilin, mutta hyvin sain vaaditut kuvat hankittua. Sitten tutkimaan Pariisin metrokarttaa ja reittiä Disneylandiin. Matkaa sinne tulisi lähes tunnin verran. Sitten vielä Disneylandin asemalta hotellille. Hotellien ja puiston välillä kulkee asiakkaille ilmainen sukkulabussi, johon hyppäsimme. Saimme kirjauduttua Santa Fe hotelliin ja veimme matkatavarat huoneisiin. Meillä oli yhteensä kaksi huonetta, jotka oli yhdistetty väliovella. Hotellilla näimme myös ystävämme, jotka olivat saapuneet jo aamulla. Heidän huone oli ihan meidän huoneiden lähellä, olimme varatessa linkanneet toisemme, joten hotelli oli ottanut asian huomioon. Päätimme mennä hotellin ravintolaan syömään, alkoi olla jo kova nälkä. Hotellissa oli aivan hyvä buffet-ravintola ja saimme vatsamme täyteen. Ruoka kuitenkin tuntui menevän kaikilla jäseniin, joten päätimme viettää illan vain hotellilla pelihallissa ja menimme aikaisin nukkumaan. Aamulla lähtisimme tutustumaan Disneylandiin.
Olisihan päivä voinut huonomminkin mennä, kaikki oli vain siihen mennessä mennyt suunnitelmien mukaan, joten vastoinkäymiset tuntuivat ikäviltä. Ja väsymys teki siihen vielä oman lisänsä. Kuvia siltä päivältä ei juuri ole, ei tainnut olla kiinostusta kuvaamiseen. Lapset olivat reippaita koko ajan ja ihailin heidän kykyään nukahtaa mihin vain. Taisivat raukat olla jo ihan naatteja.