13. päivä Italiassa (18.6.2017) Viimeinen päivä Toscanassa
Kummalliset hevoskisat ja lähdön tunnelmaa
Tänään viettäisimme viimeistä päivää Toscanan aurongon alla. Seuraavana päivänä pitäisi jatkaa matkaa, mutta sitä ennen olisi vielä vuorossa hyvin ikimuistoinen päivä.
Heräsimme, kuten joka aamu, auringon paisteeseen. Päivä oli kuitenkin viilein tähän astisista päivistämme Italiassa. Tänään Castiglion Fiorentonissa pidettäisiin hevoskilpailut, Palio dei Rioni, johon päätimme aamusta lähteä ostamaan liput. Siinä samalla kiertelimme vielä kaupungin katuja. Saimme liput ostettua, kisa alkaisi viideltä, joten päivää oli vielä hyvin jäljellä. Lähdimme takaisin huvilalle ja uimaan. Grillasimme myös lihavartaita ulkogrillissä, niistä tuli todella hyviä. Pyörät olivat jälleen käytössä, samoin riippumatto. Jokainen touhusi vähän omiaan, nauttien vielä viimeisestä päivästä huvilassa, joka oli osoittautunut erittäin hyväksi valinnaksi. Viimeiset pyykkien pesut vielä myös, seuraavan kerran olisi kotona mahdollista pestä pyykkiä. Luigi kävi tarkistamassa paikkoja ja kerroimme hänelle, että olemme menossa katsomaan hevoskisoja. Hän kertoi, että on monena vuonna itsekin ollut kisoja katsomassa, mutta ei tänä vuonna. Hän kertoi myös, että siellä voi tunteet kuumentua, usein kisa on päättynyt nyrkkitappeluun. Mihin sitä ollaankaan menossa pohdimme näiden kommenttien jälkeen.
Kun olimme saaneet syötyä ja vaihdettua vähän vaatteita, oli aika lähteä kisapaikalle. Kaupungissa sijaitsevalle aukiolle oli tehty ovaalin muotoinen rata, jonka keskelle ja reunoille yleisö pääsi katsomaan kisoja. Meillä oli paikat reunalle rakannetussa katsomossa. Olimme hyvissä ajoin liikkeellä, katsojia ei silloin ollut vielä paljoa. Porteilla oli turvatarkastukset, mutta jonoa sisään ei vielä ollut juurikaan. Katsoimme hyvät paikat ja aloimme odottamaan kisan alkua. Ennen kisan alkua rataa pitkin tuli kulkue keskiaikaisiin vaatteisiin pukeutuneita hahmoja torvien ja rumpujen tahtiin. Sitten esittelykierrokselle saapui kuusi hevosta ratsastajineen. Ratsuilla ei ollut satuloita ja ratsastajat olivat pukeutuneet edustamiensa kaupunginosien väreihin. Näin ainakin me tilanteen tulkitsimme, koska eri puolilla kaupunkia olimme huomanneet kaksivärisiä viirejä ja ratsastajien puvut olivat noiden värien mukaisesti kaksivärisiä. Jokaista kaupunginosaa edusti kaksi ratsukkoa.
Meillä ei ollut oikein mitään tietoa, mitä tulisi tapahtumaan. Joitakin videoita olimme nähneet kisoista, mutta silti olimme tapahtumien kulusta tietämättömiä. Lähtöpaikka oli mutkassa meistä vasemmalla puolella. Sinne ratsukot sijoittuivat, osa seisomaan, osa volttilähdön tapaan pyörien. Kisassa oli kuulutus, mutta se oli italian kielellä, joten emme siitä mitään ymmärtäneet. Noh, lähtö viimein tapahtui, mutta ilmeisesti joku otti varaslähdön tai jotain muuta kummallista tapahtui ja ratsukot palasivat lähtöalueelle. Noh, se ei ollut viimeinen varaslähtö, tai vastaava, vaan lähtöjä uusittiin useampia. Se ilmeisesti kuului taktikointiin. Lähtöjä oli niin monta, että meitä itseasiassa alkoi hieman jo kyllästyttää. Yleisö oli kyllä täysillä mukana. Siellä huudettiin omia suosikkeja ja äänensävystä päätellen mollattiin muita, etenkin varaslähdön ottaneita. Ties monennenko lähdön jälkeen päästiin oikeasti lähtemään. Kisa kesti neljä kierrosta vastapäivään ja yhtäkkiä kisa olikin ratkennut. Osa yleisöstä lähti aivan saman tien pois ja osa jäi juhlimaan suosikkiaan. Mekin lähdimme aika nopeasti, koska olimme varjoisassa paikassa ja alkoi olla hieman viileä. Oli ollut mukava kokea paikalliset hevoskilpailut, vaikka emme siitä kovasti olleet ymmärtäneetkään. Paikallisten intohimo asiaan välittyi kyllä ja se jo teki paikalla olemisesta käymisen arvoisen.
Mutta oli aika palata huvilalle ja aloitella pakkaaminen. Kovin kiire meillä ei olisi aamusta lähteä, mutta aivan mukavasti olimme ehtineet reilussa viikossa levittäytyä. Miehen kanssa vielä illalla pimeällä keinuimme pihakeinussa ja ihailimme Toscanan tähtitaivasta. Tästä olin unelmoinut vuosia ja kuten olen aiemminkin maininnut, todellisuus ylitti korkeat odotukseni. Kaikkea emme ehtineet tehdä, mitä olimme aikoneet, mutta kaippa jotain pitää jättää seuraavaankin kertaan.
