12. päivä Italiassa (17.6.2017) Castiglion Fiorentino
Olimme jo viikon viettäneet aikaa huvilassa, joten ehkä olisi jo aika tutustua tähänkin kuapunkiin.
Viimeiset pari päivää huvilalla. Pitemmät retket on nyt tehty ja on viimein aika keskittyä itse Castiglion Fiorentinoon, kaupunkiin, missä majoitumme. Koska aikaista lähtöä ei ole mihinkään, aloitimme aamupäivän leppoisasti huvilan piha-alueella pyöräillen, uiden ja kirjaa lukien. Lämmin ilma jälleen helli meitä, mutta ei enää niin paahtavan kuumana kuin aiemmin.
Mutta on siis aika lähteä tutkimaan Castiglion Fiorentinoa. Myös tämä kaupunki on vanhojen muurien ympäröimä vanhan keskustan osalta. Kaduilla oli joka puolella viirejä ja lippuja, koska kaupungissa vietettiin keskiaikaista juhlaa. Juhla huipentuisi seuraavana päivänä ratsastuskilpailuun. Viirien reunustamia katuja pitkin kävelimme kohti Casseron aluetta ja sitä hallitsevaa tornia. Casseron tornin luona on myös museo, jossa vierailimme. Museossa pääsi näkemään arkeologisia kaivauksia ja sieltä löydettyjä vanhoja esineitä. Kiipesimme myös Casseron torniin, mistä avautui näkymät ympäröivälle alueelle. Ylhäällä tuuli tosi kovaa ja minun mielestäni tornin reunojen kaiteet ja muurit olivat jotenkin matalat. En pystynyt siellä olemaan kuin hetken, koska pelkäsin koko ajan jonkun tippuvan alas. Tässä taas nosti esiin päätänsä se minun stressaava puoli, joka aina pelkää pahinta. Noh, kaikki kuitenkin pääsimme hengissä alas tornista.
Casserossa vietetyn ajan jälkeen menimme kaupungin keskusaukiolle syömään jäätelöt ja ties monettako kertaa ihailemaan avautuvia maisemia. Halusin imeä joka hetken ja jokaisen näkymän itseeni muistoksi lomasta. Maisemien lisäksi jäätelö oli sellainen, johon ei kyllä kyllästyisi, vaikka kuinka pitkään siellä aikaa viettäisi. Mekin kävimme jäätelöllä joka päivä ja kokeilimme erilaisia makuja.
Hiljakseen kävelimme takaisin autolle ja palasimme huvilaan kokkaamaan ja uimaan. Lapset juoksentelivat paljain jaloin pihamaalla ja niinhän siinä kävi, että tyttäremme astui ampiaisen päälle, joka pisti häntä jalkapohjaan. Sitten hän ei uskaltanut tulla takaisin keinulta, jonka lähellä piston oli saanut. Jokainen alkoi vähän tarkemmin katsoa, mihin astui, olihan meistä nyt kahdelle käynyt samalla tavalla. Mutta mitäpä ei uiminen parantaisi, unohtui tyttärelläkin kipu kun pääsi harjoittelemaan uintitaitoja entisestään.
Seuraava päivä olisi meidän viimeinen päivä Toscanassa, alkoi jo vähän haikeus vallata mieltä. Koitimme jättää ne tunteet sivuun ja nauttia täysin tästä ainutlaatuisesta lomamatkasta hetki kerrallaan.
